Musta tehtiin lehtijuttu!

Pari viikkoa sitten oli jännittävä päivä, kun minusta ja taiteestani tultiin tekemään haastattelu ja lehtijuttu Kaarina-lehteen! Haastattelu oli inspiroiva ja mielenkiintoinen kokemus, sillä sain mahdollisuuden jakaa ajatuksia taiteestani ja sen historiasta, sekä luomisprosessistani laajalle yleisölle.

Haastattelussa käytiin läpi mm. sitä, kuinka olen päätynyt alalle ja myymään teoksiani, ja miten oma elämänpolkuni on vaikuttanut taiteeseeni. Kerroin myös, inspiraationlähteistäni, eri julistekokoelmistani ja näyttelyistäni.

Lehtijutun myötä uskon ja toivon että mun taide saavuttaa lisää silmäpareja ja että juuri oikeat ihmiset löytää mun taiteen pariin. Tämäkin kokemus on vahvistanut uskoani siihen, että olen oikealla polulla. Olen niin kiitollinen tästä tilaisuudesta ja odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

En olisi ikinä vuosi sitten osannut arvata, että vuoden päästä mulla olisi itsetehdyt toimivat nettisivut ja verkkokauppa, takana useampi onnistunut taidenäyttely ympäri Turkua, itse luotu taiteilijabrändi ja vieläpä lehtijuttu tästä pienestä taideharrastuksesta ♥︎

Lehtijuttu julkaistiin keskiviikkona 5.6.2024 ja on luettavissa täällä!

Parkkimittaritaideprojektin julisteet nyt saatavilla! 💕

X