Moikka! Kiva kun eksyit mun sivuille! Olen Jade Järvinen, nuori kuvittaja Turun seudulta. Taiteen ja julisteiden tekemisen lisäksi toimin valo- ja videokuvaajana, graafisena suunnittelijana sekä sisällöntuottajana. Näistä palveluista löytyy lisää osoitteesta jadevisuals.fi
Kodin sisustus ja kauniit asiat ovat aina puhutelleet minua, ja palo sisustamista, piirtämistä ja taiteen tekemistä kohtaan on ollut minussa pienestä pitäen. Luovuus on aina ollut iso osa elämääni.
Osallistuin keväällä 2023 Paimion Parantola 90 – julistekilpailuun, jossa työni pääsi 444 osallistuneesta julisteesta 30 parhaan joukkoon ja näin ollen 12.5.–30.9.2023 järjestettyyn näyttelyyn parantolassa.
Vaikka olin saanut paljon positiivista palautetta grafiikoistani ja teoksistani jo aiemmin, niin viimeistään tästä sain tarpeeksi itsevarmuutta omien julisteiden julkistamiseen ja myymiseen. Nähdessäni näyttelyn avajaisissa kuinka ihmiset ihastelivat ja kehuivat työtäni, päätin että nyt on aika ryhtyä toimeen. Näyttelyn myötä useat tiedustelut julisteen ostamiseen liittyen vahvistivat päätöstäni entisestään, ja tässä sitä ollaan!

Olen luonut jo monta julistekokoelmaa ja pitänyt useita näyttelyitä Turussa. Taiteeni ei rajoitu tiettyyn tyyliin, toteutustapaan tai värimaailmaan. Toteutan julisteita käsin piirtämällä, valokuvaamalla ja tietokoneella. Olen toteuttanut eri aihepiireistä koostuvia teoskokoelmia, jotka käsittelevät esimerkiksi rakasta synnyinkaupunkiani Turkua, graafisia tulkintoja arkkitehtuurista sekä yksityiskohtaisia maailmoja, tilanteita ja miljöitä.
Yksi hienoin asia tähänastisella uralla on ollut World Illustration Awards -kilpailussa menestyminen Turun kaupungille toteuttamillani kuvituksilla. Kilpailu osoitti että työlläni on paikka kuvittamisen ammattilaisten joukossa, jopa kansainvälisesti.
Parkkimittaritaideprojektini kuvitukset pääsivät World Illustration Awards 2025 -kilpailun longlistille. Kilpailuun osallistui yli 4700 teosta, joista 500 valittiin longlistille.

Lisäksi toteutan värikkäitä ja huomiota herättäviä kanvastauluja akryylimaaleilla ja tasoitemassalla. Jokainen taulu on uniikki yksilönsä, jonka tarkoitus on tuoda tilaan ripaus persoonallisuutta ja modernia ilmettä. Tauluista huokuu rakkaus toinen toistaan iloisempia värejä kohtaan.

Kun en ole kynä kädessä luomassa uutta, minut löytää todennäköisesti viherkasvien keskeltä sisustamasta kotia, treenaamasta kuntosalilta tai temppuilemasta akrobatiatunnilta. Luovan työskentelyn lisäksi tärkeä osa arkeani on urheileminen, jonka avulla pääsen haastamaan ja kehittämään itseäni päivittäin. Intohimo urheiluun on vienyt minut myös kilpailemaan body fitneksessä. Esimerkiksi näitä aiheita sivuttiin elokuussa 2025 ilmestyneessä Turun Sanomien lehtijutussa uraani ja elämääni liittyen.

Haluan teoksillani jakaa omaa tyyliäni ja tuoda ripauksen estetiikkaani sinunkin kotiisi. Upeaa jos pystyn teoksillani ilahduttamaan sinun päivääsi ♥︎
Jade
